Hyppää pääsisältöön

Terve suolisto ja hyvä vastustuskyky varsasta kilpahevoseksi

Bio-Mos on luonnollinen rehuaine, joka koostuu oligosakkariideista, jotka on saatu erityisesti valikoidusta hiivakannasta. Bio-Mos estää haitallisia bakteereja kiinnittymästä suoliston pintaan ja vahingoittamasta suolinukkaa.

Bio-Mosia käytetään maailmanlaajuisesti kaikkien eläinlajien suolistoterveyden edistämiseen ja sen vaikutus suolistoon on tieteellisesti todistettu. Samalla Bio-Mos auttaa elimistön vastustuskykyä toimimaan tehokkaammin, sillä suolisto on oleellinen osa puolustusjärjestelmää.

Bio-Mosista hyötyvät kaikki hevoset, mutta erityisesti:

Kantavat tammat

Bio-Mos vaikuttaa tamman omaan vastustuskykyyn ja siitä on hyötyä myös syntyvälle varsalle. Kokeissa on osoitettu Bio-Mosin syöttämisen tammalle, alkaen noin kaksi kuukautta ennen odotettua varsomista, merkitsevästi lisänneen ternimaidon vasta-ainepitoisuutta. Maidon vasta-aineet ovat varsalle elintärkeitä, koska se on vastasyntyneenä täysin riippuvainen niistä. Kestää noin kolme kuukautta ennen kuin varsan oma vastustuskyky on kehittynyt. Mitä parempi ternimaidon laatu, eli mitä enemmän ternimaidossa on immunoglobuliineja, sitä paremmat lähtökohdat se antaa jälkeläisille.

Kasvavat, nuoret hevoset

Bio-Mos vaikuttaa suolistoon. Hyvä suolistoterveys on edellytys ravintoaineiden tehokkaalle imeytymiselle. Ravintoaineiden saanti vuorostaan vaikuttaa varsan ja nuoren hevosen kasvuun ja yleiskuntoon.

Kilpahevoset

Koska Bio-Mos auttaa ylläpitämään eläinten vastustuskykyä, siitä hyötyvät varsinkin kilpahevoset. Niiden vastustuskykyä koettelevat kilpailemiseen liittyvät rasitustekijät, kuten kuljetukset, vaihtuva ympäristö ja vieraiden hevosten läheisyys.

Kaikki Speedex-rehut sisältävät Bio-Mosia.

Lue lisää

Miten Science Supplements tuli Suomeen

Speedex tuo Suomeen laadukkaita Science Supplements – lisäravinteita hevosille. Lisäravinteiden teho perustuu tieteellisiin tutkimuksiin, eikä olettamuksiin. Science Suppelements tuli Suomeen vuonna

Speedex osallisena ratsastuksen MM-kilpailuissa vuonna 2014

Speedex sai kutsun tulla mukaan viralliseksi yhteistyökumppaniksi Alltechin Official Partner-ohjelmaan, joka liittyi ratsastuksen MM-kilpailuihin Ranskan Normandiassa vuonna 2014, eli ”The Alltech FEI

Huomio hevosen hyvinvointiin ja piileviin uhkiin

Vuoden 2012 rehulanseeraus alkoi kolmella rehulla, mutta valikoima kasvoi melko nopeasti vielä yhdellä rehulla, energiatäydennysrehulla Speedex Royalilla. Speedex Royal on suunniteltu annettavaksi

Speedex 10 vuotta

Hevosrehusarja Speedex täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Johanna Sundqvist, Speedexin tuotevastaava kertoo: ”Aloitimme keskustelemaan Feedexin rehutehtaalla omasta hevosrehusarjasta reilut 10 vuotta

Riittävästi juontia – myös talvella

Talvi ja kylmät kelit ovat täällä. Monet hevoset eivät juo tarpeeksi ja sen myötä riski ähkyyn kasvaa. Riittävä juonti on elintärkeää hevoselle. Talvella Speedex Mash voi tässä tapauksessa toimia