Hyppää pääsisältöön

Hevoset ja mahahaava

Nykyään puhutaan aika usein hevosten mahahaavasta ja mahahaavalla tarkoitetaan tällöin mahalaukussa esiintyviä haavaumia. Jos epäillään, että hevosella on mahahaavaa, on hyvä käydä kaikki hevosen hoitoon liittyvät rutiinit läpi. Muutokset vievät aina oman aikansa, eli kärsivällisyyttä tarvitaan.

Mahahaavalla tarkoitetaan mahalaukussa esiintyviä haavaumia. Hevoset saavat mahahaavan joko mahalaukun yläosaan (squamous ulcers) tai mahalaukun alempiin osiin, joissa erittyy happoa (glandular ulcers). 

Kaikenlaiset hevoset kaikenlaisissa hoito-olosuhteissa voivat saada mahahaavan.  Mahahaavaa esiintyy vähiten harrastehevosilla ja eniten kilpahevosilla.

Monien eri merkkien on ehdotettu viittaavan siihen, että hevosella on mahahaava, mukaan lukien muutokset ruokahalussa, muutokset käyttäytymisessä, muutokset ruokinta-ajan käytöksessä, laihtuminen, huono karvapeite, suorituskyvyn aleneminen, ähky, merkit vatsavaivoista, puunpureminen, pystyyn nouseminen, pukitteleminen, selkäkivut, ripuli, hampaiden narskuttelu, satulan ja satulavyön vastustelu, eteenpäin menemisestä kieltäytyminen.

Mahahaavahevosella voi olla joitakin, kaikki tai ei yhtään yllä olevista merkeistä.  Ainoa tapa saada varmuus siitä onko hevosella mahahaava tai ei, on suorittaa mahalaukun tähystys (gastroskopia).

Yleisiä mahahaavan aiheuttamia vaikutuksia ovat: suorituskyvyn heikkeneminen, muutokset käyttäytymisessä, ruokahalun vähentyminen, laihtuminen, yleiskunnon heikkeneminen.

Mitä voidaan tehdä, jos epäillään hevosella mahahaavaa?

  • Tähystä mahalaukku (eläinlääkäri tekee).
  • Vähennä tärkkelyksen määrää ruokinnassa. Esim. Speedex Easy ja Speedex No Grain ovat kuiturikkaita rehuja ja ne sisältävät vähän tärkkelystä ja sokeria.
  • Syötä pienempiä annoksia väkirehua ja monta kertaa päivässä (mieluiten 2-3 kertaa).
  • Syötä karkearehua ennen väkirehun antamista.
  • Syötä karkearehua vapaasti, jos tilanne se sallii.
  • Syötä karkearehua ennen liikuntaa. Hevonen voi syödä vähän heinää, kun sitä harjataan.
  • Vältä terävän silpun syöttämistä.
  • Anna mahahaavahevosille tarkoitettua täydennysrehua, kuten GastroKindia.

Lue lisää

Karkearehun laatu - mitä heinäanalyysi kertoo

Karkearehu on hevosen ruokinnan perusta. Keruuaika ja sääolosuhteet vaikuttavat paljon karkearehun ravintoarvoihin. Heinäanalyysit ovat paras tuki ruokintaa suunnitellessa. Analyysit kertovat, jos

Speedex Top Sport – tie menestykseen!

Speedex Top Sport on energiarikas rehu kilpahevosille, ja se on suunniteltu ja kehitetty ravivalmentaja Antti Ojanperän kanssa. Tässä voit lukea Antin ajatuksia rehusta. ”Olimme pitkään miettineet

Pippi & Speedex Flex&Go

Kouluratsastaja Sophia Backlund-Malakouti kertoo kokemuksistaan Speedex Flex&Go -tuotteesta. "Pippi alkoi syödä Speedex Flex&Go -tuotetta joulukuun 2023 lopussa ja jo kuukauden jälkeen huomasin ison

Tamman ja varsan ruokinta

-Tulevan varsan terveyteen ja kasvuun voidaan vaikuttaa jo tamman ruokinnan kautta. Hyvä kivennäisruokinta on heinän lisäksi aina ruokinnan pohja. Kivennäiset ovat pieniä välttämättömiä

Hometoksiinit

• Mitä hometoksiinit ovat? • Mitä ne tekevät? • Mitä avuksi? Hometoksiinit /mykotoksiinit/ homemyrkyt ovat näkymättömiä, mauttomia ja hajuttomia homekasvustossa muodostuneita myrkkyjä. Hometoksiineja