Hyppää pääsisältöön

Hivenaineet ovat tärkeitä terveelle ja hyvinvoivalle hevoselle!

Hivenaineet eli mikromineraalit ovat pieniä, mutta tärkeitä ravintoaineita, joita hevonen tarvitsee moniin aineenvaihdunnan toimintoihin. Ne vaikuttavat esimerkiksi vastustuskykyyn, kavioiden ja ihon kuntoon, lihasten toimintaan sekä luuston kehitykseen. Hivenaineiden toimintaa aineenvaihdunnassa voi verrata sytytystulppiin: pieni osa kokonaisuudesta, mutta ilman niitä mikään ei käynnisty kunnolla. Sinkki, kupari, mangaani ja seleeni ovat erityisen tärkeitä hivenaineita, ja niiden laadulla ja muodolla on merkitystä.

Sinkki on tärkeä kivennäinen ihon, karvan ja kavioiden hyvinvoinnille. Se osallistuu muun muassa haavanparannukseen ja keratiinin muodostukseen. Sinkin puute voi näkyä hauraana kaviona, huonokuntoisena karvapeitteenä tai hidastuneena paranemisena. Varsinkin kasvavat hevoset ja kovassa rasituksessa olevat yksilöt hyötyvät riittävästä sinkin saannista.

Kupari vaikuttaa sidekudosten toimintaan ja on välttämätön luuston, rustojen ja verisuonten kehitykselle. Kuparia tarvitaan myös melaniinin muodostukseen – puutos saattaa näkyä esimerkiksi ruskeasävyisinä läiskinä harjassa tai hännässä, erityisesti tummilla hevosilla.

Mangaani osallistuu energia-aineenvaihduntaan ja edistää luiden ja nivelten normaalia kehitystä. Mangaanin puutos voi aiheuttaa esimerkiksi jäykkyyttä, kasvuhäiriöitä tai alentunutta suorituskykyä.

Seleeni toimii antioksidanttina yhdessä E-vitamiinin kanssa, suojaten soluja hapetusstressiltä. Se on tärkeä myös lihasten toiminnalle ja vastustuskyvylle. Seleenin kohdalla panostamme maailman tutkituimpaan orgaaniseen seleenimuotoon: Sel-Plex®. Siinä missä epäorgaaninen seleeni (natriumseleniitti) voi olla yliannostettuna jopa myrkyllistä, Sel-Plex on turvallinen ja tehokas valinta. Se imeytyy hyvin, varastoituu elimistöön ja tukee hevosen vastustuskykyä, lihastoimintaa ja hedelmällisyyttä – myös siitostammoilla ja varsoilla.

Speedex-rehuissa käytämme Bioplex®-kelatoituja orgaanisia hivenaineita – sinkkiä, kuparia ja mangaania. Orgaanisessa muodossa olevat Bioplex-hivenaineet imeytyvät tehokkaasti, varastoituvat elimistöön ja ovat keholle helposti hyödynnettävissä silloin, kun niitä tarvitaan.

Vaikka hivenaineet ovat tärkeitä, kivennäisruokinnasta ei kannata tehdä liian monimutkaista. Milligrammojen viilaaminen ja äärimmäinen tarkkuus johtavat helposti turhaan stressiin. Niin kauan kun liikutaan järkevissä puitteissa, oikeilla kymmenyksillä, ilman ilmiselvää ali- tai yliannostusta, tämä on toimiva ruokintastrategia.

Tärkeää on myös maittavuus – rehu, jota hevonen ei suostu syömään, ei tee tehtävänsä. Speedex-rehut on suunniteltu niin, että ne maistuvat hevosille ja tukevat niiden hyvinvointia kaikissa elämänvaiheissa.

Laadukkaat hivenaineet = fiksu ja huoleton tapa huolehtia hevosesi terveydestä – yksi annos kerrallaan.

 

Lue lisää

Riittävästi juontia – myös talvella

Talvi ja kylmät kelit ovat täällä. Monet hevoset eivät juo tarpeeksi ja sen myötä riski ähkyyn kasvaa. Riittävä juonti on elintärkeää hevoselle. Talvella Speedex Mash voi tässä tapauksessa toimia

Karkearehun laatu - mitä heinäanalyysi kertoo

Karkearehu on hevosen ruokinnan perusta. Keruuaika ja sääolosuhteet vaikuttavat paljon karkearehun ravintoarvoihin. Heinäanalyysit ovat paras tuki ruokintaa suunnitellessa. Analyysit kertovat, jos

Piilevä uhka hevosen terveydelle

Mykotoksiinit eli homemyrkyt voivat olla syy moniin erilaisiin ongelmiin, joita näemme hevosilla nykyään. Näitä ovat esimerkiksi huonontunut rehunsyönti, lannan vaihteleva koostumus, ähky tai

Speedex-rehuille jälleen uusi jälleenmyyjä Ruotsissa - Råna lantbruk, Njurunda, Västerbotten

Råna lantbruk – maatilamyymälä ja palava kiinnostus hevosiin Njurundassa, Sundsvallin eteläpuolella sijaitsee Råna lantbruk, Thom ja Jessica omistajina. He kasvattavat tilallaan karitsoja, ja heillä

Speedex-rehut ovat saatavilla myös Ruotsissa!

Susanne oman kasvattinsa Versace L kanssa, syntynyt 2020, SWB, i. Gammelenggårds Zappa. Speedex-rehut ovat olleet saatavilla Ruotsissa keväästä 2021 lähtien Karlskogan jälleenmyyjän Susanne Rydénin