Hyppää pääsisältöön

Kantavan tamman ja varsan ruokinta

Terveen ja hyvin kehittyneen varsan toivossa on kantavan tamman ruokintaan panostettava. Yleisimmät ruokintavirheet ovat yliruokinta tiineyden alussa ja aliruokinta imetyskaudella. Tamman tulisi pysyä koko tiineysajan hyväkuntoisena, lihomatta tai laihtumatta.

Sikiön kehitys on voimakkainta kolmen viimeisen tiineyskauden aikana. Tällöin tamman energian, valkuaisen, kivennäisten sekä vitamiinien saannin on oltava riittävä. Valkuaisen riittävyys on syytä tarkistaa. Ravintoarvoltaan hyvä heinä on nyt erityisen tärkeä. Sitä voi tarvittaessa täydentää valkuaistäydennysrehulla kuten Speedex Futurella, sinimailasjauholla tai soijalla. On kuitenkin vältettävä tamman liiallista lihottamista, koska se saattaa vaikeuttaa varsomista. Laihan tamman taas on vaikea selviytyä imetyskauden rasituksesta ja se on vaikea saada uudelleen kantavaksi.

Imetyskaudella tamman ravinnontarve on samaa tasoa kuin kovassa treenissä olevan hevosen. Riittävästä vedensaannista on muistettava pitää huolta. Maidontuotanto on korkeimmillaan noin 2 kk varsomisesta. Jos maidontuotantoa yritetään hilllitä vähentämällä ruokintaa se johtaa lähinnä tamman laihtumiseen, sillä elimistö tuottaa tällöin maitoa kudosvarastojen avulla. Maidon tuotanto vähenee luonnostaan hiljalleen, vastaten noin 1/3 varsan ravinnontarpeesta 6 kk iässä. Tamman ruokintaa on alennettava samassa suhteessa, jotta se ei pääse lihomaan.

Varsa vuorostaan ryhtyy jo varhain uteliaisuuttaan syömään emänsä rehuja. Totuttamalla varsa aikuiselämänsä rehuihin saadaan vieroitus sujumaan ongelmitta. Varsojen ruokinnassa tärkeintä pitää kasvu ja kehitys tasaisina. Liiallinen lihominen tai hidastunut kehitys heikolla ruokinnalla aiheuttavat yhtä lailla ongelmia.

Speedex-rehut soveltuvat niin tammoille kuin varsoille. Niiden koostumuksessa on erityisesti huomioitu hevosen ruoansulatus, suolistoterveys ja rehun hyväksikäyttö. Kaikkein korkeimman valkuaistarpeen aikana on aiheellista lisätä esim. Speedex Futurea rehuvalioon.

Lue lisää

Speedex 10 vuotta

Hevosrehusarja Speedex täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Johanna Sundqvist, Speedexin tuotevastaava kertoo: ”Aloitimme keskustelemaan Feedexin rehutehtaalla omasta hevosrehusarjasta reilut 10 vuotta

Riittävästi juontia – myös talvella

Talvi ja kylmät kelit ovat täällä. Monet hevoset eivät juo tarpeeksi ja sen myötä riski ähkyyn kasvaa. Riittävä juonti on elintärkeää hevoselle. Talvella Speedex Mash voi tässä tapauksessa toimia

Karkearehun laatu - mitä heinäanalyysi kertoo

Karkearehu on hevosen ruokinnan perusta. Keruuaika ja sääolosuhteet vaikuttavat paljon karkearehun ravintoarvoihin. Heinäanalyysit ovat paras tuki ruokintaa suunnitellessa. Analyysit kertovat, jos

Piilevä uhka hevosen terveydelle

Mykotoksiinit eli homemyrkyt voivat olla syy moniin erilaisiin ongelmiin, joita näemme hevosilla nykyään. Näitä ovat esimerkiksi huonontunut rehunsyönti, lannan vaihteleva koostumus, ähky tai

Speedex-rehuille jälleen uusi jälleenmyyjä Ruotsissa - Råna lantbruk, Njurunda, Västerbotten

Råna lantbruk – maatilamyymälä ja palava kiinnostus hevosiin Njurundassa, Sundsvallin eteläpuolella sijaitsee Råna lantbruk, Thom ja Jessica omistajina. He kasvattavat tilallaan karitsoja, ja heillä